Säveltäjä-kitaristi Valtteri Laurell Pöyhösen johtama 17-jäseninen Ricky-Tick Big Band sekä Julkinen Sana -kolmikon karismaattiset hip hop -pioneerit Paleface, Redrama ja Tommy Lindgren lähtevät lokakuun puolivälissä yhtyeen historian ensimmäiselle konserttisalikiertueelle. Kiertue sisältää seitsemän konserttia ja se etenee näin:

 

14.10. Kuopion Musiikkikeskus klo 19

19.10. Tampere-talo klo 19

20.10. Logomo, Turku klo 20

22.10. Helsingin Kulttuuritalo (kaksi keikkaa: klo 15 ja klo 19)

04.11. Jyväskylän Paviljonki klo 19

05.11. Tapiolasali, Espoo klo 19

 

”Tässä onkin jo ehditty vetää pari kuukautta henkeä uramme vilkkaimman keikkakesän päätyttyä, joten on mahtavaa päästä taas tien päälle! Vuosi sitten julkaistun toisen albumimme jälkeen olemme tehneet tuplamäärän keikkoja verrattuna esikoislevyn keikkoihin, eli tauko on nyt enemmän kuin tervetullut”,  kertoo yhtyeen johtohahmo Valtteri Laurell Pöyhönen.

Konserttisalikiertueen kunniaksi yhtye julkaisee myös kaksi EP-levyllistä remixejä Korottaa panoksii -levyn kappaleista. Remixien tekijät ovat saaneet käyttöönsä kappaleiden laulu- ja puhallinraidat sekä vapaat kädet toteuttaa uudet versiot oman visionsa mukaan.

Kappaleilla kuultavat muut instrumentit ovat tekijöiden itse soittamia tai ohjelmoimia. Tyylilajit vaihtelevat trapista EDM:ään ja beatboxauksesta houseen. Mukana ovat mm. Lyömättömät-yhtyeestä ja samannimisestä YleX:n radio-ohjelmasta tuttu helsinkiläinen hiphop-tuottaja Xmies, Yhdysvaltoihin asettunut syyrialainen elektro-tuottaja Hello Psychaleppo, beatbox-mestari Felix Zenger, muun muassa Larry & The Lefthanded, Op:l Bastards ja Uusi Fantasia-yhtyeissä vaikuttanut kitaristi ja tuottaja Vilunki 3000 sekä kotimaisen EDM:n nuori superlahjakkuus Alex Mattson”, kertoo RTBB&JS:n räppäri Karri Miettinen alias Paleface.

Remixit julkaistaan digitaalisesti perjantaina 14. lokakuuta kahdella erillisellä EP-levyllä. Levyistä on tehty myös rajoitetut vinyylipainokset, jotka ovat saatavilla ainoastaan tulevan konserttisalikiertueen keikoilla. Käsintehdyt levyt kaivertaa Helsingin Lauttasaaressa toimiva artesaanivinyylipaja Royal Mint Records.

 

Korottaa panoksii remix EP1:

  1. Vielä Vähän (Xmies Loukussa Remix)
  2. Siell Se Menee (Hello Psychaleppo Remix)
  3. Jos Jäät (Felix Zenger Beatbox Remix)
  4. Ouverture (Vilunki 3000 Aavikko Remix)

Korottaa panoksii remix EP2:

  1. Yykaakoo (Antti Rasi Jatkoist Etkoi Remix)
  2. TTTT (BennyBen KreisiJatsiSatsi Remix)
  3. Talutushihnassa (Alex Mattson Remix)
  4. Aikaa (Waldebee Lokakuun Oma Remix)
Jaa artikkeliShare on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter