Ile Kallio Big Rock Band luottaa edelleen perusasioihin – uusi levy Right Now ulkona tänään!

Viime vuonna kehutun Shook Up! -debyyttilevynsä julkaissut rockpartio Ile Kallio Big Rock Band palaa kehiin tänään ilmestyneen toisen albumin myötä.

Kuuntele Right Now levy: http://bit.ly/Right_Now_Spotify

 

Ile Kallio Big Rock Band vannoo klassisen rock’n’rollin ja bluesin nimeen myös toisella albumillaan, josta todisteena käyvät levyltä ennakkomaistiaisina lohkaistut sinkkubiisit I Feel Love ja levyn nimikappale Right Now. Uusi albumi alkoi Kallion mukaan muotoutua jo pian debyyttilevyn julkaisun jälkeen.

”Biisiaihioita alkoi tulla sekä Okolta että itseltäni aika pian Shook Up! -ensilevyn (2015) julkaisun jälkeen. Varmasti Shook Up-albumin hyvä vastaanotto helpotti tekemistä joka vaiheessa.  Omasta mielestäni Right Now  on todella monipuolnen ja se sisältää musaa  AC/DC- jyrästä aina  deeppurplemaiseen isotteluun. Mukana on myös yksi  todella kaunis ja koskettava balladi, armoton speedrock ja niin edelleen. Kaikessa kuuluu kuitenkin bändin oma soundi ja ote”, Kallio kertoo.

Ile Kallio Big Rock Band syntyi, kun Hurriganesin perustajajäsen Ile Kallio kasasi keväällä 2013 ympärilleen huippumuusikoista koostuvan uuden yhtyeen. Bändissä vaikuttavat Kallion lisäksi rumpali Okko Laru, basisti Masa Maijanen,kosketinsoittaja Puke Kataja sekä sielukkaan ja väkevän soundin omaava ruotsalaisvokalisti Patrik Eriksson. Yhtyeen puhallinosastossa on tapahtunut muutoksia sitten debyyttilevyn, jolla mukana ollut torvisektio on vaihtunut keikoilla kuultavaan Esa Niivan tenorisaksofoniin.

”Kun kirjoitimme uutta materiaalia, ei siellä kuultu torvisektiota, vaan yksittäistä fonia. Näin päädyttiin tähän saundikuvaan. Bändin klangi muuttuu, mutta voima ei vähene!”, Ile kallio kertoo.

Levyn julkaisun jälkeen Ile Kallio Big Rock Band lähtee joulukuun puoliväliin asti kestävälle ja peräti 23 keikkaa kattavalle Suomen kiertueelle. Syksyn rundi on hyvä ja kattava. Hienoa päästä esittämään uutta matskua. Ryhmä on hyvässä terässä, joten meno tulee olemaan hieno.”

 

Ile Kallio Big Rock Band Live:

16.09. SEINÄJOKI Club Sorsanpesä
17.09. HÄMEENLINNA Suisto-klubi / Hämeen Sanomat
23.09. HELSINKI Tavastia-klubi
24.09. TURKU Apollo Live Club
30.09. TAMPERE Yo-Talo
01.10. OULU Radisson Blu / Piknik-klubi
07.10. JÄRVENPÄÄ Järvenpää-Talo
08.10. RAUMA Varasto-klubi
14.10. LAHTI Möysän musaklubi
15.10. KOKKOLA Scandinavian Blues Party
19.10. ESPOO Sellosali
20.10. JYVÄSKYLÄ Lutakko
21.10. JOENSUU Kerubi
22.10. IISALMI Graceville
28.10. PORI Kino
29.10. VAASA Ritz
03.11. SALO Teatteri Provinssi
04.11. HELSINKI Virgin Oil Co.
09.11. TKU-STO M/S Viking Grace
10.11. STO-TKU M/S Viking Grace
12.11. KOUVOLA House Of Rock
16.12. LAPPEENRANTA Old Cock
17.12. SAVONLINNA The Rocks

 

Biisilista:

1.I Feel Love
2. Right Now
3.Tell Me What Do You Want
4.Don’t Let the Truth Get in the Way
5.Take Me to the Highway
6.The Future the Past
7.Yeah Yeah
8.Cash is King
9.Touché
10.I Haven’t Had Enough
11.Without You
Jaa artikkeliShare on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter