Kuuntele uusi single Pelasta feat. Neea: https://lnk.to/PelastaJanneOrden

”Pelasta-biisin sanoitus on kai jonkinlainen henkilökohtainen avunhuuto”, Janne avaa uuden singlensä sanoitusta. ”Mun elämä on ollut viime vuosina enemmän tai vähemmän taistelua ja välillä tulee fiilis et, jeesais jos olis joku jonka kanssa jakaa paskat ja tietenki myös ne hyvät hetket. Noi kaikki ajatukset purkaantuivat sitten tähän biisiin”, Janne jatkaa.

Uudelle sinkulleen Janne halusi ehdottomasti mukaan Sunnuntaisin-kappaleella vakuuttaneen Neean.

”Studiossa meidän yhteistyö on aina toiminu tosi hyvin ja ollaan Neean kanssa monessa asiassa samalla aallonpituudella. On ollu helppoa ja hauskaa duunaa biisejä kimpassa. Lisäks Neealla on ihan mieletön ääni. Oli mahtavaa et sain tehdä toisenkin biisin noin lahjakkaan tyypin kanssa”, Janne kehuu.

Janne Ordén on tuttu energisistä keikoistaan ja menestyksen myötä kulunut vuosi on ollut miehen soolouran toistaiseksi kiireisin.

”Keikkoja on tänä vuonna ollut enemmän kuin koskaan, josta saa olla tyytyväinen. Keikoilla lunastetaan ne odotukset, joita menestys Spotifyssa tai radioissa asettaa. Onneks jengiä on kiinnostanut ja olen päässyt kiertämään oikeastaan koko vuoden aikana tasaisesti niin yksin, kuin myös yhteiskeikoilla HesaÄijän kanssa”, Janne kertoo.

TULEVAT KEIKAT:
10.11.2017 Zone, Kuusamo
18.11.2017 Brummi, Rauma
18.11.2017 Brummi (S-keikka), Rauma
02.12.2017 Semafori, Tampere
19.01.2018 Ihku, Oulu
27.01.2018 Ihku, Tampere
18.02.2017 M/s Viking Grace, Turku

www.janneorden.fi
www.facebook.com/janneordenofficial
instagram.com/janneordenofficial
twitter.com/JanneOrden

Jaa artikkeliShare on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter