Laulaja-räppäri Tommy Lindgren julkaisee tänään ensimmäisen suomenkielisen soololevynsä Sininen kaupunki. Sen utuisen äänimaiseman ovat Lindgrenin kanssa luoneet kitaristi Jarmo Saari, rumpali Teppo Mäkynen sekä multi-instrumentalisti ja tuottaja Abdissa “Mamba” Assefa.

Miehet ovat vuosien varrella työskennelleet toistensa kanssa lukuisissa eri bändeissä. Kun haave suomenkielisen levyn julkaisemisesta muuttui puhelinsoitoiksi syksyllä 2013, ensimmäisenä luuriin näppäiltiin Saaren, Mäkysen ja Assefan numerot.

Noin kaksi ja puoli vuotta myöhemmin päivänvalon näkee albumi, joka kertoo intiimejä, hajamielisiä tarinoita tästä ajasta. Ihmisten välisistä suhteista, yksinäisyydestä ja yhteenkuuluvuudesta. Rimpuilusta ajassa jossa kaikki pitää mitata, maailmassa joka tuntuu ajautuvan kohti vääjäämätöntä tuhoa.

Levyllä Lindgren laulaa, räppää ja puhuu. Musiikki liikkuu orgaanisen hiphopin, triphopin, jazzin ja jopa indierockin määrittelemättömässä välimaastossa.

“Aika moni on vuosien varrella kysynyt aionko julkaista omaa suomenkielistä matskua. Tuntui kuitenkin tärkeältä, ettei kyse olisi pelkästä kielen vaihtamisesta, vaan isommasta halusta ottaa askel uuteen suuntaan. Nyt tulee levyllinen suomenkielistä tavaraa, ja toivottavasti siinä yllättää moni muukin asia kuin että Lindgren räppää suomeksi”, laulaja kertoo.

“Tämä levy vie maailmaan, joka on juuri sellainen kuin olin toivonutkin. Ja vaikka sitä on helppo kutsua soololevyksi, se on oikeastaan ihan päivänselvä bändilevy. Siksi nimessäkin on se Metropolis – koska ilman Jarmoa, Teppoa tai Mambaa lopputulos olisi ollut täysin toisenlainen”, Lindgren jatkaa.

Sininen kaupunki -albumin levynjulkaisukonsertti pidetään Aleksanterin teatterissa 18. toukokuuta. Bändin keikkakokoonpanoon liittyy nelikon lisäksi kosketinsoittaja Ville Riippa. Lavalle nousevat myös laulaja-lauluntekijä Laura Moisio ja trumpetisti Verneri Pohjola, jotka kumpikin vierailevat Sininen kaupunki -albumilla.

http://www.aleksanterinteatteri.fi/tommy-lindgren-metropolis/

www.facebook.com/TommyLindgrenMetropolis

twitter: @fathermetro

Jaa artikkeliShare on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter