Yes Sir 40v -kiertueella juhliva Eini julkaisee tänään uuden singlen “Yhteistä aikaa”

15.11.2017 Uutiset Eini

40-vuotista artistiuraa juhlistava kiertue jatkuu ensi viikolla, jolloin samalla lavalle hyppää myös legendaarisen “Yes Sir, alkaa polttaa” -hitin alkuperäisesittäjä Baccara.

Kuuntele “Yhteistä aikaa”: https://lnk.to/EiniYhteistaAikaa

Artistijuhlavuottaan viettävä Eini julkaisee tänään uutta musiikkia. ”Yhteistä aikaa” on toinen single sitten viime vuonna ilmestyneen “Draamaa” –albumin. ”Tämä laulu on tekstiltään valoisa, pitkän ihmissuhteen puolesta kertova tarina. Melodinen laulu kosketti heti ja on hieman erilainen mitä olen viime aikoina tehnyt. Sen kokonaisuus on vahva” Eini kuvailee uutta kappalettaan.

Tuoreen musiikin julkaisun ohella Einin keikat yhdessä uuden Kuumaa kamaa -bändin kanssa jatkuvat tuttuun malliin. Marraskuun alussa startannut Yes Sir 40v –juhlakiertue on tähän mennessä täyttänyt kaikki Einin odotukset: ”Keikat ulottuvat ihan pohjoiseen asti ja olen hyvin iloinen siitä, että pääsen yleisöni kanssa tätä merkkipaalua yhdessä juhlistamaan. Bändikin on juhlakokoonpanossa kööreineen.” Kiertueen huippuhetkiä koetaan ensi viikolla, kun samalle lavalle Helsingin Savoy-teatterissa sekä Hyvinkääsalissa hyppää myös legendaarisen “Yes Sir, alkaa polttaa” –ensisinglen alkuperäisesittäjä Baccara: ”Yhteisesiintyminen Baccaran kanssa on varmasti todellinen kohokohta pitkällä urallani. Tapaan heidät ensimmäistä kertaa ja kihelmöivä jännitys kohtaamisesta kasvaa hyvällä tavalla” Eini kertoo tulevasta viikosta.

Yes Sir 40v –kiertueen esityksiä voi nähdä vielä seuraavilla paikkakunnilla:

22.11. Helsinki Savoy-teatteri feat Baccara (Yes sir 40 vuotta kiertue)
23.11. Hyvinkää Hyvinkää-Sali feat Baccara (Yes sir 40 vuotta kiertue)
25.11. Jämsä Himos-Areena (Yes sir 40 vuotta kiertue)
01.12. Tampere ,Hotelli Rosendahl (Yes sir 40 vuotta kiertue)
02.12. Tornio Club Teatria (Yes sir 40 vuotta kiertue)
05.12. Silja Europa Helsinki-Tallinna-Helsinki (Yes sir 40 vuotta kiertue)
08.12. Rovaniemi Hotelli Pohjanhovi (Yes sir 40 vuotta kiertue)
09.12. Pello Rohki-Halli feat Tarja Ylitalo (Yes sir 40 vuotta kiertue)
15.12. Suuret Pikkujoulut, Pieksamäki ,Veturitallit (Yes sir 40 vuotta kiertue)

Seuraa Einiä Somessa:
https://www.eini.fi
https://www.facebook.com/einifi/
https://www.instagram.com/einiofficial/

Jaa artikkeliShare on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter