Marco Lundbergin laulu soi pehmeä-äänisenä, mutta elämän kokemusta tulvillaan. Takana on jo satoja keikkoja tanssilavoilla, mutta myös suuret konserttiestradit ovat tulleet tutuksi: Marco valittiin upeasti kesällä 2016 Tangokuninkaaksi.

Nyt Marco Lundberg julkaisee debyyttialbuminsa: Rakkauden rikkaus. Levy on työstetty yhteistyössä Riku Niemen kanssa. Kyseessä on kunnianosoitus 60-luvun musiikille ja erityisesti aikansa suurelle solistille, ensimmäiselle suomalaiselle romanilevylaulajalle Taisto Tammelle (s. 1945 – k. 1979), Marcon edesmenneelle sedälle, jonka kuolemasta tulee kuluneeksi tänä vuonna 40-vuotta.

Levyn esikoissinglenä kuultiin viime kesänä kappale Sua vailla sekä alkuvuodesta julkaistiin Tämä ilta aikaa on -single.

”Tämän ensimmäisen albumini tekeminen on ollut aisteja herättävä kokemus. Se on tehty 60-luvun musiikillisia perinteitä kunnioittaen. Se on samalla kunnianosoitus sedälleni: suuresti ihailemalleni mestarille Taisto Tammelle. Taisto on aikoinaan levyttänyt albumin kappaleista seitsemän. Kaikki kappaleet ovat olleet hänen keikkaohjelmistossaan” kertoo Marco Lundberg.

”Levyn tekoon on sisältynyt niin paljon erinäisiä tunteita, ettei niitä voi pukea sanoiksi. Olen hyvin kiitollinen, että olen saanut kokea kaikki ilot ja itkut, mahtavaa! Olen tutustunut upeisiin ihmisiin ja saanut tehdä työtä arvostamieni ihmisten parissa. Erityiskiitos Riku Niemelle upeista sovituksista ja mahtavasta RNO kokoonpanosta.” Marco toteaa.

Jaa artikkeliShare on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter